
Kouluttaudu työpaikkasi ergonomiaohjaajaksi Ikaalisissa
Mistä peruskoulutusjaksossa on kyse
Valmius-ergonomiaohjaaja© -koulutus on täydennyskoulutuspaketti 23.5, 19.9 tai 14.11.2025 työpaikan omalle henkilökunnalle.
Kun organisaatio on kiinnostunut vahvistamaan ergonomisen työskentelyn perustaitoja ja vähentämään tuki- ja liikuntaelinoireista aiheutuvaa haittaa ja kustannuksia, konkreettista hyötyä saavat niin työntekijät kuin organisaatio.
Koulutukseen voivat osallistua esihenkilöt, perehdyttäjät (työnopastajat), tai esimerkiksi työsuojelun ammattilaiset. Osallistuja voi olla myös muuten kiinnostunut terveyden edistämisestä ja hyvien käytäntöjen opastamisesta työpaikallaan.
Koulutus täydentää omaa osaamista, ja samalla työpaikalle rakentuvat tehokkaat ja nopeasti vaikuttavat keinot työtä haittaavien rasituskipujen helpottamiseksi ja ehkäisemiseksi.
Työpaikalla onnistumisen edellytyksiä
Onnistunut toteutus edellyttää työnantajalta työaikaa, eli ohjausmahdollisuuksien järjestämistä. Lisäksi koulutukseen osallistuva saa heti ilmoittautumisen yhteydessä tukimateriaalia johdolle ja itselleen henkilöstön informoimiseksi. Toiminta on koko työpaikan yhteistä tiimityötä, ja jokaisen hyväksi.
Osallistuja onnistuu tehtävässään, kun ohjaus on säännöllistä ja kannustavaa, myönteisellä asenteella yksilöllisyyttä kuitenkin kunnioittaen. Hyviä käytäntöjä juurrutetaan monipuolisesti erilaisiin työtehtäviin eri-ikäisille ja erilaisen kokemustaustan omaaville työntekijöille.
Parhaimmillaan Valmius-ergonomiaohjaaja© toimii myös yhdyshenkilönä työterveyshuoltoon, tärkeänä kumppanina on työfysioterapeutti. Perusasiat on sujuvaa ja kustannustehokasta käydä läpi työpaikalla. Kuitenkin jokaisen työntekijän keho on yksilöllinen, ja yhteistyö työfysioterapeutin kanssa tukee ammattilaisen tuen saamista jo varhaisessa vaiheessa. Näin tuetaan parhaalla mahdollisella tavalla niin fyysistä työkykyä pitkällä tähtäimellä, kuin työterveyshuoltokustannusten voimakasta lisääntymistä työuran edetessä.

Koulutuspaikka ja ajankohta
Koulutuspaikkana on Ikaalinen Spa & Resort osoitteessa Huvilatie 2, 39500 Ikaalinen.
Koulutus on samasisältöisenä vuonna 2025 seuraavina perjantaipäivinä: 23.5, 19.9 ja 14.11 klo 9-17. Valitse Sinulle parhaiten sopiva päivä ajoissa. Koulutuspaikkoja on rajallisesti, ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Halukkailla on sujuva mahdollisuus jatkaa omaa viikonloppulomaa energisoivassa ja palauttavassa ympäristössä.

- Ikaalinen Spa & Resort talvikaudella, kauniin Kyrösjärven rannalla
Koulutuspäivän anti
Opit opastamaan monipuolisesti eri työtehtäviä ergonomisen kehon käytön perusteissa. Käymme läpi niin asiantuntijatyötä päätteen äärellä ja kokouksissa, liikkuvaa työtä autoillen junalla tai lentäen, kuin fyysistä työtä.
Juuri mikään työ ei kuitenkaan ole 100% ergonomista, joten tärkeänä osana ovat eri työtilanteisiin kohdennetut tukiharjoitteet ja muut huomioitavat tukitoimet. Tavoitteena on, että työntekijöiden vapaa-aika ei mene vain palautumiseen seuraavaa työpäivää varten, vaan on energiaa tehdä itselle tärkeitä asioita.
- Fyysistä voimaa vaativista, tai hankalissa asennoissa tehdyistä työtehtävistä on tärkeä palautua nopeasti. On tärkeää myös varmistaa, että keho on riittävän kestävä työn fyysisiin vaatimuksiin nähden.
- Työssä voi ilmetä myös alikuormitusta, esimerkiksi pitkäaikaista paikallaan oloa, tai tietyssä työasennossa vain osa kehosta kuormittuu mutta osa on toimeettomana. Käymme läpi keinoja alikuormituksen tasaamiseksi niin työpäivän aikana, kuin vapaa-ajalla.
Ohjelma 23.5, 19.9 ja 14.11.2025
Klo 9:00 Ilmoittautuminen, aamukahvi + suolainen
Klo 9:20 – 12:00 Kuormitusperäisten tuki- ja liikuntaelinvaivojen ehkäisyn perusteet ja soveltaminen erilaisiin työtehtäviin omalle työpaikalle. Ohjausharjoituksia.
Klo 12 – 13 Buffetlounas
Klo 13 – 15 Kehon kohdennettu huolto työn fyysisen ylikuormituksen ja alikuormituksen vastapainoksi, soveltaminen eri työtehtäviin omalle työpaikalle. Ohjausharjoituksia.
Klo 15 – 15:30 Kahvi ja hedelmä, yöksi jäävien majoittautuminen alkaa klo 15-
Klo 15:30 – 17:00 Yhteenvetoa, syvennetään soveltamista työpaikoille, ohjausharjoituksia.
- Mahdollisuus jatkaa keskusteluja kouluttajan kanssa omakustanneisesti yhteisen päivällisen äärellä.
Täydennyskoulutus 320€ + alv sisältää osallistujalle
- työpaikalla tehtävään informointiin muokattavat pohjat word-tiedostoina
- koulutuksen
- kahvit ja puffet- lounaan
- laajan digitaalisen tukimateriaalin 12kk ajalle (jatko 100€ + alv / 12kk / osallistuja)
- Lisäksi mahdollisuus tilata työntekijöille vastaava, mutta hieman suppeampi digitaalinen tukimateriaali hintaan 60€ + alv / vuosi / työntekijä
Sitova ilmoittautuminen on aina 31 vrk ennen koulutuspäivää. Laskutus ilmoittautumisen jälkeen 14 vrk maksuajalla. Maksua ei palauteta, mutta mikäli ilmoittautumisen jälkeen ilmenee este osallistua kyseiseen koulutuspäivään, ilmoittautunut voi valita myöhemmän, vastaavan koulutuspäivän, tai vaihtaa tilalle toisen osallistujan samasta organisaatiosta. Mikäli koulutus on järjestäjän toimesta peruttava force major-syystä, osallistuja voi valita palautetaanko ilmoittautumismaksu, vai hyödyntääkö hän sen seuraavaan koulutuspäivään.

Digitaalinen tukimateriaali
Tukimateriaalina on paljon kiitosta saanut OmaValmiuden digitaalinen verkkokurssiaineisto, joka toimii Campwire X-alustalla. Se on hyödynnettävissä opastustilanteissa monipuolisesti:
- Ladattaviksi löytyy tulostettavat tai sähköpostissa jaettavat pdf-aineistot, näitä saa jakaa myös työpaikan sisäisessä intrassa
- Tietokoneen kautta isolle näytölle koulutustilaan esimerkiksi uusien työntekijöiden perehdytystilanteissa
- Puhelimen tai tabletin kautta työpisteissä ja pienryhmäohjauksissa
- Erikseen sovitusti sisältö on mahdollista viedä myös työpaikan omaan digitaaliseen ympäristöön
- Paljon videoita, kuvia, konkreettisia työkaluja ja harjoituksia.
Tukimateriaali sisältää monipuolisesti koulutuksen koko sisällön sekä täydentäviä osioita. Koulutusmateriaaliin on mahdollista tehdä täydennyksiä matkan varrella osallistujien tarpeiden mukaan.

Kysy lisää tai ilmoittaudu koulutukseen
Lisätiedot koulutuksesta Helena Pahkajärveltä, helena.pahkajarvi@valmius.fi tai puhelimitse 040 549 4651. Voit myös kysyä tarkennuksia yhteydenottolomakkeen kautta.
Sitovat ilmoittautumiset sähköpostitse Helenalle, tai tervehdys@valmius.fi, tai yhteydenottolomakkeella
- Nimi, sähköposti, puhelinnumero, organisaatio, ja mihin koulutuspäivään seuraavista ilmoittaudut: 23.5, 19.9 vai 14.11.2025
- Saat paluupostissa ennakkokyselyn koulutukseen valmistautumiseksi ja infopohjan muokattavaksi työpaikkasi tarpeisiin
Sitova ilmoittautuminen on 31 vrk ennen valittua koulutuspäivää. Laskutus ilmoittautumisen jälkeen 14 vrk maksuajalla. Maksua ei palauteta, mutta mikäli ilmoittautumisen jälkeen ilmenee este osallistua kyseiseen koulutuspäivään, ilmoittautunut voi valita myöhemmän, vastaavan koulutuspäivän, tai vaihtaa tilalle toisen osallistujan samasta organisaatiosta. Mikäli koulutus on järjestäjän toimesta peruttava force major-syystä, osallistuja voi valita palautetaanko ilmoittautumismaksu, vai hyödyntääkö hän sen seuraavaan koulutuspäivään.
Saat koulutuksesta todistuksen, ja ensimmäisen syventävän koulutuspäivän yhteydessä vuonna 2026 jaetaan mukana oleville Valmius-ergonomiaojaaja© -pinssi.

Lisäosiot
- Mahdollisuus tilata oman organisaation työntekijöille vastaava, mutta hieman suppeampi fyysisen ergonomian digitaalinen tukimateriaali. 60€ + alv / vuosi / työntekijä
- Kouluttajan taustatuki 1h / kk etäyhteyden kautta 85€ + alv / kk: kysymykset, arvioinnin ja ohjauksen taustatuki, infoihin ja haastavimpiin tilanteisiin osallistuminen etäyhteyden kautta yms.
- Mahdollisuus tilata oman organisaation työntekijöille digitaalinen täydennysosa psyykkisen ergonomian osuudella, jonka osalta yhteistyössä on ollut kaksi työterveyspsykologia, Teemu Leino ja Mikko Berg. 40€ + alv / vuosi / työntekijä
- Osallistujakohtaisesti mahdolllisuus valita erillisen tarjouksen mukaan täydennysosa Vahvuutta mieleesi -osio, joka on tuotettu jokaisen perustyökaluksi ehkäisemään mielen yli- ja alikuormitusta. Yhteistyössä ylemmän erityistason psykoterapeutti Tiina Korvenranta. 40€ + alv / vuosi / työntekijä
- Syventävät koulutuspäivät alkavat vuonna 2026. Peruskoulutuksen käyneet saavat vertaistukea, pääsevät jakamaan kokemuksiaan ja syventämään osaamistaan. Lisätietoa syyskaudella 2025!
