
Valmius-ergonomiaohjaaja®
Nyt kehon kuormituksen ohjaaminen pysyväksi osaksi työpaikan työkulttuuria! Käytännönläheinen ja osallistava kaikille aloille ja ammattiryhmille avoin koulutusohjelma alkaa maaliskuussa. Työpaikoille tulee konkreettista hyötyä välittömästi jo ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen.
Koulutuksessa käsitellään kannustavan ja myönteisen lähestymistavan kautta niin paikallaan tehtävää työtä, kuin liikkuvaa tai fyysisesti raskasta työtä. Muutos tulee mahdolliseksi!
Terveyden ja työkyvyn edistämisen lisäksi tavoitteena on myös terveydenhuolto- ja sairaanhoitokustannusten vähentäminen.
Koulutuksen ja tukimateriaalien avulla työntekijöiden ergonomisempi kehon käyttö työssä ja suunnitelmallisesti kohdennetut vastaharjoitteet tuovat nopeita tuloksia. Pienillä mutta usein toistuvilla asioilla on pitkällä tähtäimellä suuri merkitys!
Peruskoulutuksen osuus on 1 + 1 päivää sisältäen myös seuraavan vuoden aikana kolme 2h seurantatapaamista etäyhteyden kautta tai paikan päällä (ajankohdat ja toteutustapa sovitaan erikseen).

Valmius-ergonomiaohjaaja® ei ole terveydenhuollon ammattilainen, vaan oman työnsä osaaja ammatista tai työtehtävästä riippumatta. Hän on kiinnostunut työkavereittensa terveydestä ja hallitsee riittävällä tasolla tärkeimmät tekijät työnteon altistamien tuki- ja liikuntaelinvaivojen ja vahinkojen ehkäisemiseksi.
Lisätietoja ja koulutuksen sisältöä löydät liitteenä olevasta esitteestä. Kysy lisää suoraan Helenalta, tai Ota yhteyttä -linkin kautta. Toteutamme organisaatiokohtaisia koulutuksia, jolloin sisältö päästään kohdistamaan parhaalla tavalla kaikkien jokapäiväiseen työhön.